lauantai 31. toukokuuta 2008

Uusi tulokas

Jipii, odotus on vihdoin ohi! Matkustimme Akin kanssa perjantaina Kuopioon, mistä jatkoimme illalla matkaa Mikkeliin. Vietimme yön siellä ja starttasimme tänään aamulla kohti Taavettia, noutamaan uutta kollipoikaamme. Reipas pikkupoika nukkui koko matkan Ouluun (n. 7 tuntia). Hyvät on ainakin unenlahjat vauvalla! Ollaan n. tunti oltu kotona ja pikkuinen on käynyt syömässä ja huutelee hieman makkarissa, minne sen nyt ensi alkuun laitoin vähän jalottelemaan. Eiköhän tässä illan päälle anneta jo muiden kissojen tutustella tulokkaaseen.

Saanen siis esitellä: Yrttitarhan Etruskisahrami (OSH d 24), ainakin tällä hetkellä kantaa vielä kasvattajan antamaa työnimeä "Riksi".


Kuva Saila Matilainen

Tuhannet kiitokset Sailalle luottamuksesta - tätä PUNAISTA POIKAA on odotettu! Parhaimmat ystäväni ainakin tietävät, kuinka pitkään tämä etsintä on kestänyt ja jokunen vuosi on tästä haaveesta tullut jauhettua :)) Suuret kiitokset kaikille mukana jännittäneille!

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Keväthuudot

Huh! Meidän sinikonnat riemastuivat niin toistensa seurasta, että ovat molemmat melkoisen kevätjuoksun kourissa. Kuskasimme ne tänään vanhempieni saunarakennukseen pitämään kuoroharjoituksia, koska pelkään naapureiden hermostuvan tuosta huudosta. Kyllä tässä tosin omatkin hermot alkoi olla koetuksella, kun ensin Gee huutaa, sitten molemmat huutaa ja Alisalla varmaan jatkuu vielä muutamia päiviä. En muista oliko Geellä ja Neelalla koskaan yhtäaikaa juoksua, luulisin kyllä muistavani jos on ollut 8) En oo koskaan pitänyt juoksuja mitenkään hirveän pahoina, mutta jos yrittää olla lomalla ja viettää kotona aikaa 24/7, niin ei se kovin kivaa ole. Ja tuohon huutoonhan kyllä tottuu kun on naaraita tarpeeksi kauan kotona pitänyt.

Saapa nähdä miten outo viikonloppu tulee kun lähdetään Akin kanssa vähän reissaamaan, yksikään kissa ei lähde mukaan! Tämä taitaa olla neljään vuoteen eka reissu, kun ollaan jossakin YÖTÄ ilman kissoja :o

Kovasti tekisi jo mieli saada Alisalle pentuja, kun kotiutuminen tänne on sujunut niin hyvin. Mutta kyllä me vielä muutama kuukausi joudutaan odottamaan. Toisaalta mietin, että jos käyttäisi nyt jotain toista kollia ja sitten myöhemmin tätä mitä nyt olen kaavaillut. Mutta olen kyllä niin väsynyt kollien luokse kuskaamisesta (Gee kävi 3 kertaa talven aikana), etten jaksa nähdä sitä vaivaa vain sen takia, etten muka malta odottaa muutamaa kuukautta pidempään. Onhan tässä jo puoli vuotta yritetty niitä pentuja saada aikaiseksi.

Muistan kun vielä tammikuussa kauhistelin että mulla on 3 naarasta ja kaikki pitäisi astuttaa keväällä/kesällä.. Niin nämä tilanteet vaan muuttuu.. Mutta eikös se niin mene, että hiljaa hyvää tulee? :)

lauantai 24. toukokuuta 2008

Tytöntyttö ja isoisä


Alisa ja Maunosteri.

Maunokin muka niin poseeraa siinä yhdessä lapsenlapsensa kanssa. Ne on niin ihania luttanoita <3 On se välisukupolvikin siellä, mutta murnottaa tuolla takana. Yritin kyllä ottaa kuvan kolmesta sukupolvesta samanaikaisesti, muttei se onnistunu. Meidän catmaxin on valloittanut tuollainen kolmen kissan creme/sininen porukka. Kai se väri jotenkin yhistää nuita hönttejä :)

En usko edelleenkään todeksi, että kaikki on sujunut näin hyvin :o Ihanan sopeutuvaisia nämä kissat, tosin Neelalta meinaa välillä pullahtaa silmät päästä, kun se laskee että onko nuita "hulluja" sinikonnia täällä jo KAKS??!!

Alisalla on tosi kaunis pää - sitä mitä lähdin hakemaan kun yhdistin Geen Fidelion kanssa :-) Kroppa on myös aivan MIELETÖN, niin pitkä joka suuntaan, että ihan kun siihen ois lisätty paloja toisesta kissasta. Uskomattoman elegantti ja pitkäjalkainen neiti!

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Alisan paluu

Alisan "kotiin" palaaminen tapahtuikin suunniteltua aikaisemmin. Sarille ja Pialle suuri kiitos Alisan kuskaamisesta, ihanaa kun näitä kimppakyytejä saa aina joskus järkättyä :)

Eilen illalla neiti tuli meille ja nyt alle 24h jälkeen on tilanne täällä suorastaan loistava. Geen kiima sattui hyvään aikaan ja rouva otti jälkikasvunsa varsin suopeissa tunnelmissa vastaan. Pojatkin ovat olleet ihan kiinnostuneita Alisasta, mutta Neela ei tulokasta ihan heti suostunut treffaamaan.

Alisa vaikuttaa todella reippaalta ja ihanalta kissalta. Näin läheisiin tunnelmiin lämmin sauna ajoi tytöt:




(saunan seinässä valuva keltainen litku ei ole pissaa vaan pihkaa :P)

Ihanaa seurata kilpparijonoa, tytöt kulkee vuorotellen toistensa perässä. Juoksentelua ja riehaantumista on myös ollut jo havaittavissa :)

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Long time no see

Eipä ole hetkeen ehtinyt istumaan persieelleen niin pitkäksi aikaa, että olisin ehtinyt kirjoittelemaan tänne. Tai en vissiin ole vain saanut aikaiseksi..

Nyt tuli kuitenkin sellaista asiaa, että täytyy kirjoittaa. Sijoitustyttöni Alisa on muuttamassa takaisin "kotiin" kesäkuun alussa, ainakin väliaikasesti. Monen asian yhteissumma, joita ei nyt enää viitsisi puida. Haluan vain sanoa että olen älyttömän kiitollinen Annelle, että saatiin järjestettyä asiat täydellisessä yhteisymmärryksessä ja todella kivuttomasti. Enkä suinkaan ole harmissani että Alisa palaa kotiin, tässä on jo alkanut oppia, että muutokset ovat hyvinkin suuri osa tätä hommaa. Lisäksi ajatus siitä, että saadaan vielä joskus pentuja kotiin, tuntuu aika mukavalle :)

Parin viikon päästä mennään hakemaan Alisaa, samalla vieraillaan sukulaisten ja kavereiden luona. Aloitan kesälomani jo ensi viikon torstaina, joten aikaa ainakin on.. Tuskin silti tälläkään kertaa ehtii ihan kaikkien luona käymään. Sitä pitäs joskus tehdä viikon reissu tuonne pk-seudulle (ja tampereelle) niin ehtis nähdä kaikkia. Täältä Oulusta on tuo muuttoliikenne "suurkaupunkeihin" ollut sen verran vilkasta, että suurin osa kavereista asuu muualla :( MUTTA SAA SITÄ TÄÄLLÄ POHJOSESSAKIN KÄYDÄ! :))

Jospa sitä sitten kirjottelis parin viikon päästä kuulumisia reissulta, tulen sitten esittelemään tuliaisia ;-)

lauantai 3. toukokuuta 2008

Ulkoilua

Täällä Oulunkin korkeudella on lämpötilat vihdoin nousseet kesäisiin lukemiin. Sen kunnianki jopa Mauno suostui pihalle tuulettumaan.






Kesän kunniaksi ilmoitin porukkaa näyttelyihin. Tällä tietoa kun ei ole pentuhommia luvassa niin käydään sitten näyttelyissä. Geetä on yritetty taas epäonnisesti parittaa uudelle sulholle, astutus kyllä sujui hyvin mutta ainakaan vielä ei ole ilmennyt tiineyden merkkejä (astutuksesta on aikaa jo kolmisen viikkoa). Tuskinpa tuleekaan.. Eiköhän se vika sitten viimeistään steriloinnin yhteydessä selviä :/