torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!

Mukavaa ja rauhallista Joulua kaikille blogin lukijoille ja etenkin kasvattieni omistajille sekä yhteistyökumppaneille! Tänä vuonna en ehtinyt/muistanut lähettää joulukortteja ajoissa, enkä ole saanut aikaiseksi edes sähköpostikortin väkertämistä, joten toivottelen jouluja näin tylsästi blogin ja myös facebookin kautta. Toivottavasti kovin moni ei ole muuten lähettänyt meille joulukortteja vanhaan osoitteeseen, en nimittäin ole hoksannut ilmoitella uudesta osoitteestakaan juuri kenellekään :D

Ja harmiksemme tuo aiemmin mainitsemani astutus ei onnistunut ja koska valitsemani kolli on leikkausuhan alla, päätin kokeilla onnea toisella naaraalla. Juoksu alkoi onneksi juuri sopivasti! Taas siis jännitetään..

Mainostan nyt taas täälläkin että kasvattini Feanorian Dose of Hope (SIA d 21) olisi edelleen pallillinen ja käytettävissä harkitusti siitokseen. Toivo tullaan PRA-testaamaan vielä ennen mahdollisia astutuksia. Ja tietysti muutkin perustestit otetaan. Toivo asuu Limingassa. Ikää tulee maaliskuussa täyteen vuosi, ainakaan vielä ei ole mitään kolleilun merkkejä ollut havaittavissa ja toivotaan ettei tulekaan. Jos morsianehdokkaita ilmestyy useampia, täytyy Toivoa käyttää keväällä jossakin näyttelyssä hakemassa avoimen luokan EX-tulos.

Lopuksi ulkoileva Nökö, kissa joka menee ulos kelillä kuin kelillä!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Tervehdys

Täytyy nyt aloittaa blogin päivitys kerrankin(?) todella iloisilla uutisilla! Meidän kissalan ekat PRA-tulokset saapuivat ja kaikki olivat negatiivisia! Ensimmäisenä testausvuorossa olivat vanhin ja nuorin kissa, sekä muita siltä väliltä :) Eli tällä hetkellä testattuja ovat: Anatolian Modern Man (Mao), Yrttitarhan Etruskisahrami (Riksi), Feanorian Charlotte Russe (Lotte) ja Feanorian Daydream Charm (Tyyne).

Maon ja Riksin jälkeläiset eivät siis voi olla sairaita, myöskään Alisa ja Selma eivät voi olla sairata, koska heillä on negatiiviset jälkeläiset (sairaiden yksilöiden kaikki pennut olisivat vähintään kantajia). Kantajia voi toki olla, mutta myös Neela, Gee ja Alisa tullaan vielä testaamaan, jotta saadaan varma tieto kaikkien pentueiden osalta.

Pentusuunnitelmia saamme myös jännittää vielä viikon lopulle asti. Meillä on siis vietetty kissahäitä reilut pari viikkoa sitten. Ainakaan vielä ei ole merkkejä tytön tiineydestä, mutta toivon tietysti kovasti että niitä tulee! Lisätietoja seuraa lähiaikoina. Peukut pystyyn!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Pentusuunnitelmia 2010-2011

Molemmille meidän tytöille on nyt suunnitteilla pentueet aika samoihin aikoihin. Lotte on pitänyt järkyttävän pitkää juoksutaukoa, eikä sillä vaan tunnu olevan kiire pennuntekopuuhiin. Toivottavasti kuitenkin pian juoksee..

Tyyne sen sijaan juoksee Lotenkin edestä.. Olin viikko sitten lapsenvahtina veljeni tyttärelle, kun he tyttöystävänsä kanssa olivat molemmat viikonlopun töissä. Olimme logistisista syistä vanhempieni luona yötä ja Tyynellä oli tietysti kiima samaan aikaan. Vanhempani eivät ottaneet sitä mökille mukaan, jottei tarvitse kuunnella mölinää.. Minä jouduin telkeämään Tyynen ja Lempon yhteen huoneeseen melkein koko viikonlopuksi, että lapsi sai nukkua. Ozzy oli myös aivan hermona Tyynen kiiman takia, se sähisi ja murisi Tyynelle, kun ei ollenkaan jaksanut sen kiehnäämistä. Hassua sinänsä, Lempo taas oli aivan innoissaan. Nuista pojistahan Ozzy on se joka on oikeasti päässyt naisiin, Lempo on vain saanut kuivaharjoitella veljensä kanssa :D No Tyyne oli kovin innoissaan kun oli harjoittelukaveri..

Molemmille meidän tytöille on valittu siamilaiset kollit. Niistä lisää myöhemmin, julkistan sulhot sitten kun astutukset on ohi ja tiineydet varmistuneet.

Tyynen pennut tulevat syntymään vanhempieni luona Oulussa ja Loten pennut täällä meillä, naapurikunnassa. Ihan mukavaa taas saada pentuja kotiinkin ja sinne kakkoskotiin vanhempieni luokse :-)

Tähän loppuun laitan kuvan Nököstä ja kummitytöstäni Ella-Lotasta. Hetki tuon kuvan ottamisen jälkeen Nökö yritti puraista Ellaa, joka kovin kovakouraisesti tarttui sitä kyljestä kiinni.. Nökö ei ehkä ole paras kissa pienten lasten kanssa touhuiluun, joten saa kyllä koko ajan olla valppaana..

maanantai 4. lokakuuta 2010

Tyttöjen näyttelyreissu

Perjantaina kyytiimme lähti minun ja äitini lisäksi kaksi matkaseuralaista ja kissoja kolmesta eri kategoriasta :) On muuten huomattu että matkat sujuvat aina paljon nopeammin kun on kyytiläisiä.

Mukana meillä oli tällä kertaa ainostaan Tyyne, sillä kotona meillä oltiin jo valmistauduttu Loten mahdolliseen tiineyteen, enkä sen takia ilmoittanut ketään omistani. Äitin pojista Ozzy on "jumissa" sertin takia ja Lempo ikuisella laihiksella :D Tyynen lisäksi paikalle oli tulossa myös sen siskot Dreamscape ja Dabria.

Tyyne oli lauantaina aika peloissaan näyttelypaikalla. Se pälyili epäluuloisena raviskan portaita ja niissä kulkevia ihmisiä ja alkoi heti kätistä kun se vietiin häkin luota pois. Häkin luona äitini ja minun sylissä se vaan kehräsi onnellisena, mutta heti kun mentiin tungokseen ja ihmisten keskelle, se oli aivan eri kissa :( Tuomarilla Tyyne jopa sähisi pari kertaa, eikä tuomari sitten juuri edes halunnut koskea siihen.. Harmitti aivan hirveästi. TP-valinnoissa äitini esitteli Tyynen ja se olikin vähän leppoisampi ja tuomari sanoi ihan mukavia juttuja. EX1 tuli tulokseksi molempina päivinä kuitenkin! Samoin sisarille.

Vaikka Tyyne olikin vähän teiniangsteissaan, olen tosi iloinen että POROKin näyttelyssä kipakkaa luonnettaan esitellyt lilakonnatabby Nötterö käyttäytyi paremmin nyt oman omistajansa esittelemänä :) Ja sisko Dabria on aina ollutkin todella reipas luonteeltaan ja näyttelyt sujuivat sen osalta tosi leppoisin mielin.

Oli ihan kiva käydä näyttelyissä pitkästä aikaa ja erityisen kivaa oli kun lauantaina paikalla oli paljon kavereita :) Sunnuntaita vietettiin äitin kanssa arvostelujen jälkeen Seinäjoen ostostarjontaan tutustuen, mutta mitään ei oikein löydetty..

Tässpä vielä muutama kuva siskoksista, harmikseni en ehtinyt lauantaina ottamaan Dabriasta kuvia ennen kuin kamerasta loppui akku..



Tyyne harjoittelee näytelmiä varten parrasvaloissa olemista.. Taidetaan vielä tarvita lisää treeniä..


Nötterö eli Feanorian Dreamscape, OSH j 22 - Lilakilpikonnatabby


Nötterö eli Feanorian Dreamscape, OSH j 22 - Lilakilpikonnatabby


Tyyne - Feanorian Daydream Charm, OSH g 24 - Sinikilpikonnatäplikäs


Tyyne - Feanorian Daydream Charm, OSH g 24 - Sinikilpikonnatäplikäs


Tyyne - Feanorian Daydream Charm, OSH g 24 - Sinikilpikonnatäplikäs


Tyyne - Feanorian Daydream Charm, OSH g 24 - Sinikilpikonnatäplikäs

perjantai 13. elokuuta 2010

Kuvia kesältä 2010

Ensiksi kuvia Tyynestä ja uusista kavereistaan Lemposta ja Ozzysta ja lopuksi Nökön ulkoilua omalla pihalla :)

Tyynen kehitys on jatkunut mukavasti ja luonne on tietenkin aivan kamalan ihana :D Just eilen äiti kertoi puhelimessa kuinka se tiputtaa ja hajottaa kaiken hyllyjen päältä, hyppii ovien päälle ja äitin ollessa kotona on kuin pieni varjo joka seuraa joka paikkaan :) Puhelimeen kuulin koko ajan pientä "kää-kä-määä"-mölinää kun se juoksi äitini perässä..









Ulkotarhaa ei taidettu tänä kesänä saada aikaiseksi, kun koko loma meni remppaan ja muuttoon. Ja toivon itse ainakin että työt jatkuu, eikä tarvi jäädä "lomailemaan" :-) Yläkerran parveke olisi kuitenkin tarkoitus verkottaa nyt syksyllä, Nökö ainakin varmasti haluaa ulkoilla pitkälle syksyyn. Itämaiset tuskin ovat niin innoissaan :)


Loten kiimaa odotellaan ja tarkoitus olisi käydä ottamassa testit ensi viikolla, samalla kun Mao käy kontrollikäynnillä. Jospa neiti nyt juoksisi tässä syksyn aikana niin saadaan pentuja ennen joulua :-) Olen tosi innoissani tulevasta yhdistelmästä! Meistä oli paikallisessa sanomalehdessä juttua ja sen kautta sain monta kyselyä tulevista pennuista. Ja joku soitti ja kysyi kissan käytösongelmiinkin neuvoja, kun juttu käsitteli luovutusikää :D Ihanaa!


Viikonloppuna olisi tarkoitus vähän matkustella ja käydä samalla Vantaalla tapaamassa siellä asuvia kasvattejani Tiialla (Jeeraa, Kookosta) ja Annella (Vilmaa). Ne onkin nykyään ainoat pk-seudulla asuvat "meikäläiset", kun Neelasta ja Tuistusta tuli Tamperelaisia.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Kesäterkkuja

Noniin, taas pitää heti alkuun valittaa kun on niin vähän aikaa ja jaksamista tätä blogia päivittää. Tuntuu että kaikki vapaa-aika menee kodinhoitoon ja kissojen kanssa seurusteluun, nyt kun teen vuorotyötä. Vapaapäivät menee koomaillessa kotona. Kai tää on sitten sitä kun on ns. elämää. On ollut taas totuttelemista tähän rytmiin, eikä oikein vieläkään ole löytynyt sellaista rutiinia. Mutta ehkä se ajan kanssa alkaa luonnistua.

Loput pennut lähtivät omiin koteihinsa Oulun näyttelyn jälkeen. Dabria ja Dreamscape löysivät oman yhteisen kodin Oulusta, Täplä-kisun kaverina. Toivo jäi Kirsille emonsa ja mummonsa kanssa ja Selma-emo siirtyi samalla Kirsin omistukseen. Tyyne muutti vanhempieni luokse meidän kolmen yhteisomistukseen, Lempon ja Ozzyn kaveriksi.

Oulun näyttelyt menivät ihan mukavasti, itse en niistä tietenkään taas juuri mitään edes muista kun olin koko viikonlopun työn touhussa sihteeristössä ja järkkäillen kaikenlaisia juoksevia asioita. Pennut käyttäytyivät lauantaina ihan kivasti, sunnuntaina kilpparineideillä oli vähän huonompi päivä. Onneksi kokenut tuomari sai tytöt rentoutumaan pöydällä, eikä niille jäänyt mitään pahempia traumoja. Minulle kokemus oli aivan vieras, kissoistani kukaan ei ole edes ikinä sähissyt näyttelyssä.. Ja nyt kaksi pientä pentua oli vähän äksynä. En ehkä enää vie pieniä pentuja kahtena päivänä peräkkäin, etenkään tuollaisella helteellä. Mutta aika näyttää millaiset "näyttelyluonteet" tytöillä todellisuudessa on.

Tyyne oli molempina päivinä kategorian paras pentu, voittaen molempina päivinä paneelissa hienot vastustajansa. Etenkin sunnuntaina olin jopa aika yllättynyt että Tyyne vei voiton. Mutta ylpeä olen kyllä pikkuneidistä :)

Riku oli lauantaina ainoa uros itämaisissa ja oli siis kategorian paras. Lotte oli kategorian ainoa leikkaamaton naaras molempina päivinä, joten sekin sai kategoriavoitot. Kasvattajaluokan pisteet olivat aika mukavat, vaikka kilpailua ei nuilla aikuisilla ollutkaan..

En vielä tiedä onko meillä mitään näyttelysuunnitelmia loppuvuodelle, ehkä tuo Oulu jäi ainokaiseksi meidän osalta. Täytyy nyt vielä katsella ja miettiä onko pentujen omistajilla kiinnostusta lähteä, sitten voisin itse lähteä mukaan vaikka ilman omia kissoja. Ellei sitten Tyyneä ilmoitella johonkin.

Loten pentusuunnitelmat eivät tunnu etenevän, sillä neitokainen on ollut juoksematta nyt jo kolmisen kuukautta. En minä kyllä ole sitä vielä testannutkaan, mutta varmaan elokuussa hoidetaan nekin alta pois. Jospa syksyn lähetessä juoksujakin alkaisi tulla..

Lotella todettiin myös pieni kosmeettinen vika, joka on melko lievä (kertoo siitä, että näyttelyssä oli kategorian paras - kumpikaan tuomari ei siis huomannut mitään). Aion toki vielä konsultoida kokeneempia kasvattajia ja miettiä vaikuttaako vika esim. kollivalintaan. Vika ei ole mitenkään terveydelle haitallinen, mutta toki nämä viat aina kulkevat kissan perimässä ja voi siis periytyä jälkeläisille.

Mutta toivottelen oiken mukavaa loppukesää kaikille! :-)

torstai 24. kesäkuuta 2010

Lähdön hetki

Tänään se sitten tapahtuu: ensimmäinen pentu muuttaa ommaan kottiin! Lilli pääsee viettämään juhannusta uuteen kotiinsa Iihin. Käymme tapamme mukaan viemässä pennun uuteen kotiinsa.

Viikko sitten käytiin viimeisillä rokotuksilla ja pennuille tehtiin terveystarkistukset. Kaikki sai terveen paperit, eikä rakenteellisiakaan vikoja löytynyt. Mikrosirut laitettiin vaan Tyynelle ja Toivolle, muut tytöt saavat omansa sitten isompina leikkautuksen yhteydessä jos omistajat haluavat.

Ja viikon päästä loput pennut osallistuvat POROKin näyttelyihin, Toivo vain lauantaina ja Dabria sunnuntaina. Tyyne ja Nötterö on mukana molempina päivinä. Ja näyttelyn jälkeen koittaa luovutus muillakin.

Toivo saa jäädä omaan kotiinsa Selma-emon ja Alisa-mummon kanssa <3 Kirsi varasi pojan ennen kuin pennut olivat syntyneet ja kun Toivo oli ainoa poika, ei siinä paljoa tarvinut miettiä. Ja uskoakseni Toivo on täyttänyt Kirsin toiveet omasta hupakosta. Kyllä punapojat on parhaita! Toivoa on muuten mahdollista ehkä isompana kysellä siitoskäyttöön ;)

Tyyne muuttaa yhteisomistukseen ja sillä toivon mukaan tehdään ainakin yksi Feanorian-pentue. Dabria ja Nötterö muuttavat omaan yhteiseen kotiin Ouluun, jossa niitä odottaa ura temppukissoina!

Facebook-kaverini ovat varmaan seurailleet päivityksiäni Maunon sairastelusta. Pojalla oli tuossa reilu kuukausi takaperin pissatulehdus ja ilmeisesti sen jälkitautina melko äkäinen munuaistulehdus. Nyt munuaisarvot eivät kuitenkaan ole lähteneet niin reippaasti laskuun kun olisi toivottavaa ja lääkäri on alustavasti väläytellyt mahdollisuutta että Maunolla on munuaisten vajaatoiminta. Tosin itse haluan kyllä vielä pidempää arvojen seurantaa ennen kuin uskon että munuaisten toiminta on pysyvästi rempallaan. Aika selvät munuaisen vajaatoiminnan oireet Maolta löytyi, eikä mistään tarttuvasta varmastikaan ollut kyse, koska muut kissat olivat täysin terveitä.

Eihän tämä etenkään itämaisilla mikään harvinainen sairaus ole ja tiedän että Maonkin taustoilta joitakin munuaisvikaisia kissoja löytyy, mutta kyllä harmittaa jos tästä pysyvä vaiva tulee. Seurailemme..

torstai 17. kesäkuuta 2010

Kuvapläjäys


Toivo


Pentujen Alisa-mummo


Tyyne


Tyyne


Dreamscape, Dabria ja Dance d'Amour ulkotarhassa


Dabria


Dreamscape


Dreamscape


Lilli (Dance d'Amour)


Lilli (Dance d'Amour)


Selma-mamma


Semppu-mami <3


lauantai 5. kesäkuuta 2010

Kaikki pennut varattu

Lillikin on nyt löytänyt oman kodin! Eilen sitä kävi mukavalta vaikuttava perhe (tai osa perheestä:) katsomassa.

En nyt jouda kirjottelemaan kummemmin, mutta valtakunnassa kaikki hyvin! Kuvia en tietenkään saanut eilen otettu kovinkaan, muutamia vaan. Laitan ne ehkä jossakin välissä esille - tässä läppärissä ei ole kuvankäsittelyohjelmaa, joten en edes nyt saisi pienennettyä kuvia.

Ensi viikolla käymme taas pentuja katsomassa ja sitten on kyllä _PAKKO_ saada jokaisesta uudet kuvat nettisivulle asti.

Remontti edistyy hyvin ja uuden asunnon alakerta alkaa olla valmis. Kohta päästään kantamaan ainakin osa tavaroista sinne. Yläkerrassa Aki remontoi vielä työhuoneen ja sitten kaikki on valmista. Makuuhuone, kylppäri ja aula- ja eteistilat on ainoat mihin ei kosketa. Keittiöstäkin vain maalataan yksi seinä.

Tässäpä esimakua - pihaa ja yläkerran aula/portaikko:





maanantai 31. toukokuuta 2010

Tuittu-pehmolelu

Minnalla oli tämä ihana kuva facebookissa Tuitusta, oli pakko varastaa :)


Feanorian Amazing Sound, OSH bs 25, "Tuittu"

Kohta on kesä!

Älytöntä että kuu vaihtuu ihan kohta kesäkuuksi.. Taas on kevät mennyt aivan hetkessä. Pennut ovat voineet hyvin, pientä silmien rähmintää oli tuossa 7-viikon iässä mutta se meni ohi aivan perus silmätipoilla parissa päivässä. Varmaan olisi loppunut ihan itsekseenkin. Eli mikään kovin paha pöpö tuskin oli kyseessä ;)

Ipanat kasvavat hienosti ja nyt 9,5 viikkoisena isoin pentu painaa jo reilut 1,3kg. Kasvu on ollut todella tasaista ja pennut ovat tosi kivan kokoisia.

Vapaana on vielä lilatabbytyttö Lilli. Toivottavasti suloiselle neidille löytyy oma kiva koti, pari kivaa kyselyä olen saanut, joten toivotaan että nyt tärppää :) Meillä on pentuja niin harvakseltaan että minulla ei ole mikään kiire tehdä päätöksiä :-) En usko että pennut jäävät ns. käsiin. Ja jos joku jäisikin vähän pidemmäksi aikaa niin ei se haittaa, parempi odotella hyvää kotia vaikka vähän pidempäänkin. Se on niin mukavaa että lopulta oikea koti osaa valita juuri meidät monien kasvattajien joukosta ja tuntee ihanan Lillukan omakseen :-)

Kävimme sunnuntaina pentuja katsomassa ja se parempi kamera jäi TAAS pois matkasta. Otin kuitenkin mun pokkarilla kuvia, mutta esim. simskutytöstä Dabriasta en saanut yhtäkään onnistunutta yksilökuvaa :( Ensi kerralla on pakko muistaa se kamera mukaan, harmittaa jos näistä pennuista ei nyt jää kunnollisia kuvia näiltä loppuajoilta..

Tässä siis näitä räpöstyksiä..


Feanorian Dance d'Amour (OSH c 22) "Lilli"


Feanorian Dance d'Amour (OSH c 22) "Lilli"


Feanorian Dose of Hope (SIA d 21) "Toivo"


Feanorian Dose of Hope (SIA d 21) "Toivo"


Feanorian Dreamscape (OSH j 22)


Feanorian Daydream Charm (OSH g 24) "Tyyne"


Feanorian Daydream Charm (OSH g 24) "Tyyne"


Tämä kuva ei todellakaan ole mikään mestarillinen otos, mutta Dabriakin näkyy :) Ylälauteella kurkkii Toivo, keskitasolla Feanorian Dabria (SIA c 21) ja alatasolla klassiset tytöt.


Ja tässä pitkät valot päällä keran äidin :P Kuvaan on alatasolle tullut siis lisäksi Tyyne ja Selma-emo.

Seuraavat viikot menee meillä rempan ja muuton merkeissä. Mitään suurta paniikkia en ole jaksanut kehittää, eiköhän kaikki suju ihan hyvin (onpas musta tullut oudon rento). Lisäksi pitäs tehdä vähän näyttelyhommia heinäkuun Oulun näyttelyä varten, mutta onneksi olen tänä vuonna ollut aika hyvä delegoimaan nuita POROKin tehtäviä. Jospa mulle ei tänä vuonna kasaantuisi kovin paljon hommaa. Uusi koti pitäisi saada kesäkuun loppuun mennessä valmiiksi ja tämä nykyinen tyhjäksi. Meille on tulossa myös näyttelyn ajaksi vieraita, joten sekin motivoi. Ei siis ole vapaa-ajan ongelmia tiedossa kesäkuussa.. :-)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Lillukka

Lilatabbytyttö Feanorian Dance d'Amour eli Lilli jäi tänään ainokaiseksi varaamattomaksi, kun sen siskot lilakilpparitabby ja siamilainen varattiinkin molemmat.

Aiemmassa kirjoituksessani on kuvia Lillistä, meillä jäi kamera tänään kotiin :( Yritän saada neidistä uusia kuvia ensi viikolla. Kotisivuilla on lisää tietoa pennusta (linkki tuossa sivupalkissa "Feanorian kotisivut").

maanantai 17. toukokuuta 2010

Lötköilyä lämpimällä säällä

Sunnuntaina oli todella lämmin päivä ja pennut olivat melko lötköinä kun sinne menimme. Alla on satunnaisia otoksia sunnuntailta.


Feanorian Dance d'Amour (lilatabby itämainen tyttö) ja kaunis kuvio


Feanorian Dabria (lilatabbynaamio siamilainen tyttö) on pentueen rauhallisin pentu (vaikka ei kuvasta uskoisi :D), todella suloinen ja luonteeltaan hyvin samanlainen kun emonsa ja isoäitinsä - tulee syliin ja tykkää olla paijattavana


Koko pentue - Dose of Hope (punatabbynaamio siamilainen poika), Daydream Charm (sinikilpikonnatäplikäs itämainen tyttö), Dance d'Amour (lilatabby itämainen tyttö), Dreamscape (lilakilpikonnatabby itämainen tyttö) ja Dabria (lilatabbynaamio siamilainen tyttö)


Toivo ja itusiskot ruokailemassa - hassusti ääntelevä kuvaaja sai siskokset nousemaan maitobaarista


Tytöt maitobaarissa


Dreamscape, Dance d'Amour ja Dose of Hope ihmettelevät mustan sukan alla heiluvaa varvastani - se on pelottava uusi asia pienen kissanpennun elinympäristössä


Dreamscape pesulla


Ylväs Selma - pentueen emo Feanorian Cherry Clafoutis (suklaakilpikkonanaamio siamilainen)

tiistai 11. toukokuuta 2010

Uudet kuvat

Uusia kuvia pennuista löytyy nyt meidän kotisivuilta. En taas jaksa joka paikkaan pistää samoja, kun niitä on jo facebookissa ja kotisivuilla esillä.

Palaan asiaan varaustilanteen osalta loppuviikosta :-)

maanantai 10. toukokuuta 2010

Feanoriat muuttaa

Jihuu! Me löydettiin vihdoin se oma koti, mitä ollaan jo aika kauan etsitty, enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Me muutetaan Kempeleeseen (meidän tuleva koti sijaitsee reilun 10km päässä Oulun keskustasta) viimeistään heinäkuun alussa, toivottavasti jo vähän ennen sitä. Me toivottais että päästäis tästä kämpästä eroon kesäkuun loppuun mennessä. Ihanteellisinta olisi siis saada kamppeet uuteen kotiin juhannukseen mennessä, mutta se taas riippuu myyjästä. Sitä ennen kun pitäisi ehtiä vähän maalailla ja tapetoida. Aki on myös luvannut rakentaa kissoille ulkotarhan.

Heinäkuun ekana viikonloppuna on POROKin näyttely ja näyttelyn järkkääminen vähän hankaloittaa tätä muuttamista, koska olen toinen näyttelysihteeri ja hommaa kyllä piisaa. Mutta eiköhän se siinä sivussa hoidu.. Hassu sattuma kyllä, sillä myös se toinen näyttelysihteeri muuttaa kans just kesäkuussa :-)

Tässä kaiken hässäkän keskellä pennut ovat ehtineet kasvaa hirveästi ja täyttävät tällä viikolla jo 7 viikkoa. Parin viikon päästä olisi jo ekat rokotukset, vaikka mitään tarkkaa aikataulua en olekaan tehnyt. Varaustilanne on hyvin hyvin epäselvä, koska lapsen astmaepäilyn takia parin pennun varaus peruuntui, mutta juuri niille näyttäisi olevan jo EHKÄ ottajat olemassa. Siamilainen tyttö voisi olla vielä mahdollisesti varattavissa (ei kasvatukseen). Tämä epäselvä varaustilanne selviää nyt kuitenkin ensi viikonloppuun mennessä. Lupaan ja vannon tässä nyt julkisesti, niin on pakko pitää kiinni lupauksesta :-)

Sinikilpparin kohdalla olen empinyt eniten. Enkä vieläkään tiedä mitä sen kanssa tehdään. Mietin jo välillä sen ottamista meille, mutta tällä hetkellä meidän kissalauma ei ehkä ole ihan valmis uuteen tulokkaaseen. Haluan ehkä vielä ainakin viikon märehtiä, sitten teen päätökseni. Melko mielenkiintoisia ehdotuksia on tullut juuri tämän pennun kohdalla. Ulkomailta on ehdotettu vaihtareita ja yhteisomistusta, mutta valitettavasti en koe jakavani samanalaisia kasvatusperiaatteita kovinkaan monen etelä-eurooppalaisen kasvattajan kanssa.. Heillä tuo "kissojenpitokulttuuri" on usein ihan eri luokkaa meihin pohjoismaisiin kasvattajiin verrattuna. Vaikka tietty täältäkin löytyy isoja kissaloita, joissa minun mielestäni asuu liikaa kissoja ja kissojen hyvinvointi epäilyttää.

Mutta no, kyllä nämä asiat aina ratkeaa. Ja uskon että pennut pääsevät varmasti kivoihin koteihin, tulevat ne nyt sitten olemaan mitkä tahansa näistä mahdollisista vaihtoehdoista. Lähinnä varauksia siis viivästyttää tutun kasvattajan päätöksenteko, ottaako pennun meiltä vai eräästä toisesta pentueesta :-) Tämä on kuitenkin yhdessä sovittu juttu, joten ei mitään katkeruutta ollut tarkoitus ilmaista.

Meillä ei äitienpäivää juhlittu kovin mukavissa merkeissä. Maunolle tuli pissatulehdus (liekö syynä minun keväinen tuuletusinnostus, kun koko talven on pitänyt pitää ikkunat kiinni, ettei kissat palellu?) ja se pissasi verta mm. sohvalle. Lääkäristä saimme sille tulehduskipulääkkeen ja antibioottikuurin. Toivottavasti nämä nyt tepsii, parissa päivässä pitäisi selvitä meneekö tilanne parempaan vai huonompaan. Pääasia kuitenkin että pissaa tulee, vaikka onkin veristä. Huolestua voisi siinä vaiheessa jos pissaa ei ollenkaan tulisi. Silloin syy voisi olla jo vakavampi. Tietysti tulehduskin voi olla iso ongelma ja varsinkin leikatuilla pojilla siitä voi tulla oikea kierre. Aion nyt kyllä panostaa heti Maunon ruokavalioon, koska tiedän että se on melkoinen raksuttelija (saavat niitä kyllä todella vähän, mutta liekö sitten menevät aina Maunon suihin). Myöhemmin kuurien jälkeen pitää oman mielenrauhan takia ottaa munuaiskontrollit. Nekään vaivat kun ei tässä rodussa ole mikään mahdottomuus.

Samaisena päivänä loukkasin myös oman varpaani kun siirsin lipastoa.. Kynsi irtosi melkein kokonaan ja verta tuli melkoisesti. Meillä on siis ollut kunnolla verinen äitienpäivä, oikein hurmaavaa :P

Mutta jospa nämä murheet tästä edes hetkeksi väistyis kun pääsen taas tänään katsomaan pentuja <3 Kuvia siis luvassa myöhemmin. Ja sori yltiöpitkä postaus, eikä taaskaan yhtään kuvia :(

maanantai 3. toukokuuta 2010

Ja yksi videokin



Tässä touhuaa Dreamscape ja Toivo

Penskat pian 6 vkoa!

Penduiinit on keskiviikkona jo kuusi viikkoisia. Vihdoin kaikki ovat oppineet syömään kiinteitä ja pari käy tarpeilla hiekkiksessä, muut tekee toimitukset vielä pääsääntöisesti pitkin lattioita. Tästä syystä ipanaario sijaitsee kodinhoitohuoneessa. Toivottavasti pian oppivat sisäsiisteiksi niin pääset riehumaan pitkin Koivuloiden kotia. Ei tosin iso kylppäri, sauna ja kodinhoitohuonekaan mikään hirveän pieni tila ole..

Pennut ovat reippaita ja viime kerralla eniten ujostellut simskutyttökin oli nyt todella reipas! Ihana muutos, neidistä oli tullut oikea riiviö.

En päivitä tällä viikolla kuvia nettisivuille, mutta tänne ja kuvagalleriaan pistän jokaisesta kuvat. Käymme varmaan taas viikon päästä katsomassa pentuja (ellei aiemin tule tarvetta) ja otan sitten paremman kameran mukaan. Nyt oli mukana vaan kehno pokkari, jossa ei oikein riitä "tehot" pentujen kuvaamiseen.

Pentujen varaustilanne on nyt vähän epäselvä ja sitä mutkistaa monta eri tekijää. Mutta parin viikon päästä toinen klassisista tai simskutyttö voi olla varattavissa uudelleen (ei kuitenkaan kasvatukseen). Ilmoittelen heti jos näin käy.

Alla kuvia pennuista, klikkaamalla kuvaa saatte isomman kuvan esiin:



Feanorian Dreamscape, Klassinen lilakilpikonna tabby - kuvio on edelleen omituinen :) Ja tyyppi ei meinaa pysyä hereillä kuvauksissa..



Feanorian Daydream Charm "Tikru", Sinikilpikonnatäplikäs

Tikrun on nimennyt mahdollinen tuleva koti :-)


Feanorian Dabria, Lilatabbynaamio siamilainen

Simskutytöllä on isänsä surulliset aussisilmät <3




Feanorian Dance d'Amour, Klassinen lilatabby

Ihanainen kuvio <3


Feanorian Dose of Hope "Toivo", Cremetabbynaamio siamilainen

Toivo on saanut nimensä tulevalta kodiltaan jo varhain, jopa ennen syntymäänsä(?). Toivoa on toivottu pitkään ja hartaudella. Näyttäisi myös siltä, että Toivo on myös täyttänyt odotukset!


Kaikki pennut yheskoos, niinku isot kissat syömässä ja lyömässä leikiks